lauantai 14. maaliskuuta 2015

Hurmaavat, vanhat astiat

Olen ollut onnekas, vanhoja kauniita astioita on ajautunut meille sieltä täältä ja tuolta. En ole tainnut yhtäkään ostaa itse, niitä on vaan tullut. Olen ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Purkutalo ja pari jäämistöä, tämän kotitalonkin jemmat.  Kaikkea ei ole voinut säästää, vain ne parhaimmat joko käyttökelpoisuudeltaan tai ihan vain kauneudeltaan.


Keskellä Arabian Sointu-kahvikupit

Käyn harvakseltaan kirppiksillä ja silloin tähyilen täydennystä astioihin, joita monia on minulla vain yksittäiskappaleina, mutta kirppissilmäni on kovin kehittymätön. Varmasti niitä on, en vain huomaa enkä koskaan lähde varta vasten metsästämään niitä. Uskon, että ne kyllä tulevat vastaan, kun on sopiva hetki.

 
Näitä yllä olevien kuvien kaunokaisia, Arabian kahvi- ja teekuppeja, säilytän kaapin uumenissa eivätkä ne ole oikein arkikäyttöön sopivia. Sen sijaan useat ruokalautaset ovat päässeet ihan jokapäiväiseen käyttöön. Tässä esimerkiksi myös Arabiaa, vasemmalla Kekri ja oikealla Heini-sarjan ruokalautasia. Ovat sellaista keskikokoa eli pienehköjä mutta käteviä juuri arkiruokalautasiksi. 




Juomalaseista meille löysi tiensä myös nämä ihanan-kauheat, voimakkaan vihreät Riihimäen lasin Kara-lasit. Alkuun ne olivat mielestäni niin rumat, että ovat jo aika hienot. Mutta niin vaan aika on tehnyt tehtävänsä ja olen nyt kovasti niihin tykästynyt. Takana uudempia Iittalan Kartio-laseja, nämä ovat ihan parhaita. Sielläkin on pari vanhaa löytöä seassa, hiekka ja turkoosi, joista en ole varma ovatko samaa sarjaa vai jotain sinnepäin. Mutta viis siitä, sopivat hyvin joukkoon.


 
 
Nyt alkoikin tehdä mieli kirppiskierrokselle... Kivaa viikonloppua, nauttikaa auringosta!

15 kommenttia:

  1. Ihanat vihreät lasit! Ja eka kuvan kupit! Mä joudun hillitsemään itseäni, kun niin monet astiat olisi niin ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, sitä tilaa kun on vaan ihan liian vähän kaikille ihanuuksille <3

      Poista
  2. Jestas ja aargghh mitä upeuksia. Mökillä meillä tuota pilkkua ruskealla pilkulla. Kauniita kaikki! <3

    Terveisin kahvikuppitiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, mökeillä onkin usein ihania vanhoja juttuja. Mulla on vain tuo yksi pilkkukuppi ja noita turkooseja pilkkuja kyllä tähyilen silmä tarkkana kirppiksillä :-)

      Poista
  3. Ihania astioita. Noi lasit on ihania ja tekisi melkein kaataa niihin lasi smoothieta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaunis. Niinpä, smoothie kyllä näistäkin maistuisi! Joku raikas maku tulee heti mieleen.

    VastaaPoista
  5. Hei, nuo vihreät lasit ovat tutut lapsuudestani. Väri ei ole kieltämättä ollenkaan minua, mutta muistot tulee mieleen.
    Olen uusi lukijasi. Tervetuloa vastavierailulle Kristallikimaraan, jossa kosmetiikka, sisustus ja käsityöt kulkevat sulassa sovussa jutuissani. http://kristallikimara.blogspot.fi/2015/03/voda-collagen-beauty.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja lämpimästi tervetuloa Mysterious M! Nuo lasit ovat tosiaan siinä rajoilla ovatko ihanat vai kamalat, mutta mulla ne on jo taipuneet sinne paremmalle puolelle. Kiitos kutsusta, tulen varmasti vastavierailulle, kunhan taas pääsen kunnollisen koneen ja nettiyhteyden äärelle täältä reissun päältä. Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  6. Löysin tieni tänne ja tykästyin ja jään lukijaksi.
    Ihania astioita! :)
    Noista vihreistä juomalaseista tulee niin mökki mieleen. :)
    Kirppikseltä kyllä tekee välillä oikein mukavia löytöjä.
    Itsekin jotain löytöjä tehnyt, nykyisin huonommin ja hinnat nousseet. Tosin nyt on huonosti tullut kierrettyäkin! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! Tervetuloa ja mukavaa viikonloppua :-)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  7. Kiva kun kävit blogissani ja minäkin löysin tieni tänne ja lukijaksesi heti jäin ❤️Kauniita astioita :) Aurinkoista sunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
  8. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Mikähän on noiden vaaleiden teekuppien nimi? Minulla on vaalean sinisiä toistakymmentä pullalautasineen joita olisin myymässä pois. Olisi kiva tietää nimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, valitettavasti en tiedä nimeä niille kupeille. En löytänyt googlailemallakaan, joten arvoitukseksi jäi tällä erää.

      Poista