sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Keittiökuvia ja remonttimuisteloa

Kun aloimme suunnitella keittiötä remonttikohteeseemme, noudatteli ensimmäinen suunnitelma alkuperäisen keittiön päälinjoja. Keittiön ja ruokailutilan välisen seinän poistamista mietimme, jotta tila hieman avartuisi. Uusi keittiömme oli jo piirretty kun apunamme ollut ihana arkkitehti heitti ilmoille ajatuksen, että miksi ette poistaisi myös toista väliseinää, tulisi upean avara keittiö, auki myös olohuoneeseen päin. Hmm. Sillä seinällä oli lähes kaikki kaapistot, minne ne sitten laitettaisiin? Emme kuitenkaan päässeet eroon ajatuksesta ja niinpä käännyimme uudelleen keittiösuunnittelijan puoleen, piirtäisitkö meille uuden keittiön. Taitava suunnittelija teki työtä käskettyä ja saimme kuin saimmekin järkevän suunnitelman, vaikka seinäpinta-alaa olikin hyvin niukasti.

 
Alla olevassa kuvassa takan hormi vasemmalla, johon kiinnittyy ei saareke vaan niemeke. Induktioliesi ja laatikostoja, joissa meillä mm. paistinpannut, kattilat, muoviastiat, mausteet, kodinkoneita ja ruokatarvikkeitakin. Tuon korkeamman, valkoisen tason takana, olohuoneen puolella on läpinäkymättömillä valkoisilla lasiovilla varustetut astiakaapit. Pöytätasot ovat laminaattia, hieman harmahtavan ruskeaa. Antavat mielestäni kivasti lämpöä muutoin valkoiseen keittiöön. Liesituuletin on hankittu mutta asentamatta. Se on ns. kattomalli, eli "lättänä" korkealla katossa. Halusimme mahdollisimman näkymättömän mallin. Laitan kuvia kunhan se on paikoillaan.
 


Kylmälaitteeksi valitsimme Festivo-kylmiöpakastimen 120 cm leveänä. Leveämpi osa on jääkaappi, kapeampi pakastin. Vasen alalaatikko on vihanneksia varten ja oikea ns. nollalaatikko, jossa säilytämme esim. kala-tai lihatuotteita jääkaapin sijaan. Myös pakastimesta otetut marjat pysyvät nollalaatikossa mukavan kohmeisina pitkään. Alkuvaiheessa meillä oli tuon Festivon kanssa ongelmia, se valutti vettä lattialle. En tiedä oliko kyseessä tyyppivika vai meille sattunut maanantaikappale, mutta Festivon huolto hoiti asian tyylikkäästi ja vaihtoi jonkun osan, olisiko ollut lauhdutin tms. suurempitehoiseksi ja sen jälkeen ongelmaa ei enää ole ollut. Ainut miinuspuoli on jonkinasteinen äänekkyys, mutta siihenkin on jo korva tottunut. Muutoin olemme olleet oikein tyytyväisiä.



Uuni ja mikro sijaitsevat saman ikkunaseinän vasemmassa laidassa. Alalaatikostoja täälläkin, joissa lautasia, kulhoja ja suurin osa kuivaruokatarvikkeista.





 
Toinen ikkunaseinä olikin sitten varattu tiskipöydälle ja niille ainoille mahdollisille yläkaapeille. Astianpesukone on kalusteoven takana oikealla. Erityisen tyytyväinen olen mustaan altaaseen ja välitilan laattavalintaan. Alempana tarkempaa kuvaa siitä.
 
 
Välitilan laatta on Laattapisteestä hankittu. Siinä saumat ovat melko näkymättömät. Kuva ei kerro kaikkea, mutta osa kuvioinnista on mattapintaista ja osa hieman kiiltävää. Laatta on myös oikeasti ihan valkoinen, osin hieman harmaata. Kuvassa näyttää keltaiselta, mutta se johtuu valon puutteesta. Pidän laatasta todella paljon.
 



Tässä kuvassa laminaattitason väri tulee oikeanlaisena näkyviin:

 
 
 
Miltäs nämä tuoksuvat?

Näihin kuviin ja tunnelmiin, leppoisaa sunnuntaita <3

11 kommenttia:

  1. Vetolaatikot ovat varmasti toimiva ratkaisu. Samaa olen meille pohtinut, kun ärsyttää kurkotella tavaroita yläkaapeista (ja alakaappien) perukoilta. Tosi kaunis taso, ihanan rauhallinen harmaa. Tulee kelohonka mieleen :) Oikein kaunis ja onnistunut keittiö teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen itsekin keittiöömme oikein tyytyväinen. Näihin kuviin en niinkään, valoa ei riitä ja kokonaisuutta on vaikea hahmottaa. Kyllä vetolaatikot on tosiaankin kätevät. Tavarat löytyvät helposti eikä tarvitse kurkotella! Silti sitä tilaa vaan tuntuu olevan liian vähän. Harvemmin tarvittavia, isokokoisia juttuja on pakko viedä kellariin, sinne kyllä mahtuu :-)

      Poista
  2. Teillä on niin kaunis koti ja ihanan avaraa. <3 Mietin näitä omia värejä, tuleek jossain kohti ahdistus. Jos nyt valitsisin värejä menisin teidän kodin mukaan. Kodissanne mieli rauhoittuu ja sielu lepää. Halit Maarit. <3

    Sydämellistä sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu, kiitos Tiia <3 Teillä on mun mielestä ihanan värikästä ja silti tasapainoista. Ei ollenkaan ahdistavaa joten ei varmastikaan tule sellainen olo. Halit takaisin <3

      Poista
  3. Uusi keittiö... Nyt en kestä :). Ja just nappiin ihan sellaset rauhalliset värit, joista itsekin tykkään! Tekis niin mieli jo potkaista meilläkin vanha keittiö pellolle (etenkin pyökin väriset ällötasot sais lähteä etunenässä..) ja laittaa kaikki uusiksi, mutta koska keittiö on liian hyvässä kunnossa (kuitenkin "vasta" 14 vuotta vanha..), en pysty edes itse itselleni perustelemaan remontin tarpeellisuutta. Miehelle kyllä aina kaikki käy (koska tietää, että myös hoidan kaiken remonttiin liittyvän itse ja hän ei joudu osallistumaan), mutta ensin pitäis jostain löytyä aika paljon ylimääräistä rahaa :)

    Ja ihan huippua, kun mainitsit tuon Festivon (joka varmaan on kaikista vaihtoehdoista paras, joskin myös kallein). Mulla on nimittäin työn alla (tai oikeastaan valmis) keittiösuunnitelma, johon sisällytin tuon Festivon ihan siksi, että se oli myös ainoita, joissa ovien aukeaminen ei vaadi paljon tilaa. Ainakaan niitten tietojen perusteella, jotka siitä löysin.
    Mutta jos vaan viitsit vastata, niin olisin kiitollinen, jos kertoisit, että jos teillä on tuossa Festivon oikealla puolella seinä, pitikö kaapin ja seinän väliin jättää rakoa oven aukeamista varten? Jos, niin paljonko?
    Entä onko koskaan käynyt niin, että kun avaa tuon vasemman puoleisen oven ihan auki, se olisi törmännyt oikeanpuoleisen oven kahvaan? Jos, niin onko oveen jäänyt mitään "lommoa"?
    (Pahoittelut tästä kyselytulvasta, mutta tää olis mulle todella arvokasta käytännön tietoa, koska keittiösuunnittelussa on kumminkin kalliista hankinnoista kyse ja haluaisin olla ihan satavarma, että kaikki toimii niinkuin olen ne miettinyt. Jos olisi omasta kyse, olisi eri asia, mutta koska tämä suunnitelma on ulkopuoliselle tehty, niin jännittää todella :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Annukka :-) kiitos kivoista kommenteista ja hienoa jos voin auttaa. Vastailenkin kysymyksiin nyt saman tien. Meillä on kyllä seinä Festivon oikealla puolella, mutta myös khh:n oviaukko heti siinä Festivon oikealla puolen olevan seinänpätkän jälkeen. Eli käytännössä pakastimen oven kun aukaisee, kahvan kohta avautuu oviaukkoon. Meillä on laitteen rungon ja seinän välissä 1,5 cm tilaa. Ovi on aavistuksen runkoa sisemmässä joten oven reunasta seinään on vajaa 2 cm , no tarkalleen 1,8 cm, mittasin moneen kertaan :-) Tärkeenä täällä kun pääsen jelppimään... No zoomailin myös että jos kahvan kohdalla olisi seinä ja oven avaa niin saako pakasteita ulos ja kyllä vain ne tulivat, mutta laatikot aika niukin naukin. Eli jos mahdollista, kannattaisi jättää aavistuksen enemmän tilaa tuonne väliin, vaikka 2 cm.

      Vasemman puoleisen oven kanssa ei kyllä olla tuollaista juurikaan käynyt, että törmäisi siihen oikean puoleisen oven kahvaan. Toki se sinne asti aukeaa jos oikein lennokkaasti oven avaa, lienee sekin mahdollista. Mutta lommoa ei siinä ainakaan ollut´:-)

      Ainoa epäilykseni laitteen suhteen on se vesivuoto mistä jo yllä kerroinkin. Meillä onneksi oli lattia siinä vaiheessa vielä betonilla, että vahinkoa ei syntynyt. Plus että jossain määrin äänekäs vekotin tuo on. Mutta en kyllä poiskaan vaihtaisi enää, sen verran olen tykästynyt sen tilavuuteen :-)

      Mukavaa viikkoa Annukka ja jos tulee vielä mieleen lisäkysymyksiä niin voit laittaa tänne tai sähköpostilla viestiä :-)

      Poista
    2. Kiitos ihan tositosi paljon tästä käytännön Festivo-tietoudesta Maarit <3. Tästä oli ihan oikeasti mulle iso apu ja samalla tuli vahvistus sille, että kaappi mahtuu kuin mahtuukin paikkaansa joskin tiukkaa tekee. (Kyseiselle seinälle jää 8 mm pelivaraa..)

      Iloista kevätviikkoa ja kuulumisiin :)

      Poista
  4. Kaunis keittiö teillä! Rauhallinen ja harmoninen tunnelma. Kiva kun jätit kommentin blogiini niin löysin tänne. Ihanaa ystävänpäiväviikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Tyylikäs keittiö tunnelmaa täynnä! Meillä on sama Festivo- jääkaappipakastinyhdistelmä, se on juuri passeli tarpeisiimme.

    Suloista sunnuntain jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tykätään kyllä mekin Festivon jääkaapin tilavuudesta, oikein hyvä isolle perheelle :-) Mukavaa viikkoa!

      Poista