sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Elämäni ensimmäinen raakakakku, punaherukka-vadelmatäytteellä

Hankimme viime viikolla pitkän harkinnan jälkeen tehokkaamman blenderin. Sen innoittamana päätin vihdoin kokeilla raakakakun tekemistä, nyt tehot riittäisivät pähkinöiden käsittelyynkin. Sain taannoin ystävältäni kirjan, Maria Lönnqvistin Raakaleipurin parhaat kakut. Sen ohjeista valitsin Marja-juustokakun ohjeen.


Marjakakun halusin tehdä ennen kaikkea siksi, että pakastin on pullollaan erilaisia marjoja, joille ei aina meinaa löytyä käyttöä. Mansikat, mustikat, vadelmat ja mustaherukat menevät sellaisenaan vaikkapa jogurtin kanssa tai smoothieissa, mutta punaherukat ja puolukat tuppaavat jäämään vuosikertamarjoiksi. Siksipä tähän pääsivätkin punaherukat, tosin vadelmilla höystettynä.  Oman pihan punaherukkapensaista yksi tekee hervottoman suuria marjoja, oikein hämmästyin taas kun pakastimesta ne löysin.


 
Ensin kuitenkin tehdään pohja, joka koostui erilaisista pähkinöistä ja taateleista. Laitoin manteleita, pekaanipähkinöitä ja saksanpähkinöitä. Alkuperäisessä ohjeessa oli vain kahta ensimmäistä, mutta pekaanit olivat niin vähissä että korvasin osan saksanpähkinöillä.
 
 

Pähkinät jauhoksi, sekaan muutama taateli. Sitten tahmeahko seos painellaan leivinpaperin päälle irtopohjavuokaan. Paperin virittelin ohjeen mukaan pohjan ja reunan väliin.



 
Seuraavaksi täytteen kimppuun. Liotetut cashew-pähkinät, marjat, sulatettu kaakaovoi, hunaja, sitruunamehu, ripaus vaniljajauhetta ja suolaa blenderiin, sekoitus tasaiseksi sileäksi seokseksi. Täyte pohjan päälle, koko systeemi pakastimeen reiluksi tunniksi ja ta-daa, valmis!
 
 
 
Hyvä tuli! Mutta tosi tuhtia tavaraahan tämä on. Pikku pala riittää. Hyvä ehkä välipalana, ravitsevaa ja terveellistä, mutta tosiaankin tuhtia, en keksi parempaa termiä tähän. En ole vielä oikein täysin päässyt sisään tähän raakakakkuiluun, mutta nyt on kuitenkin ensimmäinen kokeilu itse tekien takana. Ei hullumpaa! Oletteko te kokeilleet itse valmistaa raakakakkuja?
 
 
 
Tarkempi ohje löytyy kirjasta Raakaleipurin parhaat kakut, Maria Lönnqvist.  

4 kommenttia:

  1. Oi nam ja ihanaa että kirja päässyt käyttöön. Näyttää herkulliselta. <3 Ihanaa sunnuntaita Maarit. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sitä hypistellyt jo kauan, mutta tuo keittiövälineistö saneli vähän rajoituksia. Nyt uuden tehoblenderin kyvyt testattiin ja hyvin toimi :-) Mukavaa sunnuntaita sullekin <3

      Poista
  2. Meiltäkin löytyisi punaisia viinimarjoja pakkasesta vaikka kuinka ja raakakakku on ollut pitäis-tehdä-listalla jo jonkin aikaa. Tämä voisikin olla hyvä resepti aloittamiseen! Mukavaa sunnuntai-iltaa ja kiva kun jätit kommentin blogiini, niin löysin tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anu! Minun on ollut vaikeaa keksiä käyttöä punaisille viinimarjoille, sen verran kirpsakoita ovat, että kaipaavat jotain kaverikseen. Tänne ne menivät mukavasti, tosin aika kirpeä kakkuhan tästä tuli. Mutta hyvä siltikin :-) Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista